Hankkeen taustalla

Suomen jääkiekkoliiton tarve uusille jäähalleille erityisesti pääkaupunkiseudulla

"Tavoitteenamme on saada neljän vuoden aikana maahamme 30 uutta jäärataa ja tämän tavoitteen suhteen asiat näyttävät kokonaisuuden kannalta hyvältä, mutta edelleenkin pääkaupungin jäätilanne vaatisi lisää uusia rakennushankkeita"

Suomen jääkiekkoliiton toimitusjohtaja Heikki Hietanen juhlapuheessaan Karhu-kissojen 70-vuotisjuhlissa 26.1.2008

"Kaksi väliaikaisissa tiloissa toiminutta hallia lopetetaan ja uuden hallin paikkaa
on etsitty jo pitkään. Suunniteltu halli on tarkoitettu harrastuskäyttöön ja sen ansiosta jääaikaa saataisiin lisää noin 5000 tuntia vuodessa. Kesäaikana halli ei ole luistelukäytössä."

Helsingin liikuntahallit Oy:n toimitusjohtaja Harry Bogomoloff kertoi hallihankkeen
taustoista Kaarelan jäähallihankkeen keskustelutilaisuudessa 21.3.2011

Konalassa tällä hetkellä toimivan hallin asemapiirros

Konalassa tällä hetkellä toimivan hallin ympäristökartta
Halli on kartan keskivaiheilla olevista pitkänomaisista halleista suurempi

Kaupunginhallituksen esityslista 26 - 2008
Kiinteistö Oy Malminkartanonkujan poikkeushakemus, Kaupunkisuunnittelu ja kiinteistötoimi, kohta 5

Jääkenttäsäätiö (Liikuntahallit Oy)

 Yhtiön toimialana on tuottaa palveluja, joilla annetaan mahdollisuus liikunnan harjoittamiseen, sekä rakennuttaa, ostaa ja myydä, omistaa ja hallita sekä vuokrata erityisesti urheilutoimintaa palvelevia kiinteistöjä ja niillä olevia rakennuksia sekä harjoittaa tähän toimintaan liittyen mainostilan vuokrausta ja muuta vastaavaa oheistoimintaa. Yhtiö voi myös tarjota toimialaansa liittyviä kehitys-, konsultointi-, ja hallintopalveluja

Toimitusjohtaja Harry Bogomoloff

Hallituksen puheenjohtaja Juha Hakola

Hallituksen viralliset jäsenet
Tarja Loikkarinen-Jormakka
Hannele Puoskari
Helmer Stam

Jääkenttäsäätiön hakemus vuoden 2012 yhteisön toiminta-avustuksen myöntämiseksi ja kaupunginhallitukselle hakemuksesta annettava lausunto
Lausunto jääkenttäsäätiön avustuksista vuosille 2011-2012 (pdf)

Ihmisiä ja kytköksiä

Erik Bärlund, Kaarela-Seuran puheenjohtaja, Karhu-kissojen manageri, kirkkovaltuuston jäsen

Sakari Enrold, Kannelmäen kirkkoherra, Kaarela-Seuran hallituksen varajäsen, oma palsta Tanotorvessa

-Allekirjoitti 2009 hallia puoltavan kirjelmän ja tällä perusteella kirkon katsotaan puoltavan hanketta

Kari Varvikko, Tanotorven päätoimittaja, Kaarela-Seuran varapuheenjohtaja

-Uutisoi alueen ainoassa paikallislehdessä Tanotorvessa hallihankkeesta yksipuolisen puoltavasti

Harry Bogomoloff, Jääkenttäsäätiön toimitusjohtaja

-Elokuussa 2011 Kanneltalolla sanoi hallin paikan vastustajille, ettei keskustele muista kohteista
-Ajoi säätiönsä hallinnoiman Paloheinän hallin parkkipaikan maksulliseksi pian rakennuttamisen jälkeen. Jääkiekkoliikenne kuormittaa nyt lähellä sijaitsevaa kaupungille kuuluvaa ilmaista isompaa parkkipaikkaa eivätkä jääkiekkoiljat erotu yhtä selvästi muista liikkujista.

Jari Kostiainen,  Karhu-kissojen toimitusjohtaja

-Kirjoitti Helsingi Sanomiin mielipiteen jossa vääristelee faktoja sekä vähättelee hallihankkeen vastustajien määrää ja syitä

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kaikki kommentit tarkistetaan ennen julkaisua, lähetäthän kommenttisi vain kerran.